perjantai 30. lokakuuta 2015

Onko lemmikkien pitäminen oikein?

..Otsikoi sanomalehti Keskisuomalainen eilen. Tämä kysymys pohjautui aiemmin saatuun tietoon, joka kertoi että monelle tutun Särkänniemi -huvipuiston delfinaario lopetetaan. Tämän päätteeksi kysyttiin, että onko huvilemmikkien pitäminen oikein?

Roll
Minun korvissani tämä oli aika rohkea artikkeli Keskisuomalaiselta ja se herättää varmasti monenlaisia tunteita ja mielipiteitä niin lemmikkien ja muiden eläinten omistajissa, kun heissä kenellä niitä ei ole. Erilaisia lemmikkejä on ollut ihmisillä jo todella todella pitkään, joista perinteisimmistä lemmikeistä koira on ollut ihmisen seurassa 15 000 - 7000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja kissa on kesyyntynyt lemmikiksi n. 4000 vuotta sitten (Lähde: Animalia). Keskisuomalaisen artikkelissa käy ilmi, että Korkeasaaren entinen johtaja ja Helsingin yliopiston eläinfysiologian dosentti Seppo Turunen on ollut jo kolme vuotta sitten sitä mieltä että lemmikkieläinten pidosta pitäisi luopua pitkällä tähtäimellä kokonaan.

Kuka niistä nyt enää haluaa luopua ja miksi edes pitäisi luopua? Kysynpähän vaan. Toki tähän maailmaan mahtuu monenlaisia lemmikinomistajia, joista osalle sopisi puhtaasti pehmoeläin elävän eläimen pitämisen sijaan. Syitä tälle mielipiteelleni on monia, mm. jollain koira on pelkästään egonjatkeena ja sitä hyödynnetään väärin, jollain on kissa jonka hiekkalaatikon siisteydestä ei huolehdita riittävästi ja jollain on marsu jota pidetään yksin ilman lajitoverin seuraa. Meillä on kuitenkin olemassa ohjeita, suosituksia ja lakeja lemmikkien pitämiseen, jotka pyrkii pitämään nämä edellä mainitut tapaukset minimissä. Eläinsuojelulakikin on parhaillaan uudistumassa. Jos näistä tapauksista kuitenkin muodostuu ongelma, lemmikeille on olemassa turvaa esimerkiksi eläinsuojeluvalvojan kautta.

Pääasiassa lemmikit on suomalaisille kuitenkin kuin perheenjäseniä ja niistä pidetään viimeisen päälle hyvää huolta. Lemmikit kulkee mukana arjessa, niiden kanssa harrastetaan, ne jakavat meidän kanssa päivien ilot ja surut.. Lemmikit siis antaa omistajalleen paljon ja kaiken huipuksi ne jopa parantaa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Eläimen ja ihmisen vuorovaikutukseen liittyviä tutkielmia löytyy Suomessa 1990-luvulta lähtien, eli tästä on olemassa myös ihan tutkimusnäyttöäkin jos jollakin kiinnostaa lukea. 

Taas tekisi mieli kysyä, että miksi lemmikkien pitämisestä pitäisi luopua. 
Minä ainakaan en pärjäisi ilman.

Lemmikkejä on nykypäivänä monenlaisia, eikä jotkut ymmärrä yhtään esimerkiksi minun tuhatjalkaisten tai liskojen pitoa.."Kun eihän niillä edes tee mitään"Onhan se totta, että niiden kanssa ei varsinaisesti tehdä mitään, kun ne on lähinnä katselulemmikkejä. Toinen leopardigekoista on kuitenkin yltiösosiaalinen ja suorastaan hakeutuu syliin tai siis pikemminkin käteen, mutta sittenkin se vaan on siinä, eikä sitä silitellä. Tuhatjalkaisia taas ei juuri tarvitse pitää kädessä, eikä niiden olemassaolosta aina edes tiedä kun ne on niin syvällä turpeen seassa. 

Kaikkien näiden "mitättömien" lemmikeiden pitoa yhdistää kuitenkin se, että niitäkin hoidetaan ja niilläkin on tarpeita. Ei ne pysy hengissä terraarioissaan jos en tarjoa niille ruokaa tai huolehdi siisteydestä. Samaan aikaan niiden hoitaminen ja seuraaminen on äärettömän mielenkiintoista; kuinka ihminen pystyy loihtimaan liskolle sopivat olosuhteet tai miten niiden lisäännyttäminen vankeudessa onnistuu. Miten tuhatjalkainen voi kävellä eteen -ja taaksepäin kompastumatta jalkoihinsa tai miten niitä voi olla erivärisiä- ja kokoisia. Eihän nuo kaikkia kiinnosta, mutta ei tarvitsekkaan kiinnostaa. Minua kiinnostaa ja se riittää, mutta silti toivoisin, että näitä "hirvityksiä" kunnioitettaisiin lemmikkeinäni siinä missä koiria, eikä niistä lauottaisi mitä tahansa ajattelemattomia kommentteja siksi että sinun mielestä ne on ällöttäviä. 

Hilla
Nojoo. Olen oppinut jättämään ne kommentit omaan arvoonsa. Tästä päästään kuitenkin kätevästi tuohon Keskisuomalaisen viimeiseen kysymykseen, jossa rinnastetaan lemmikkien ja delfiinien pito. Ehkä vähän kaukaa haettua. Uskoisin että delfinaarion delfiinit ovat olleet hoitajilleen kuin lemmikkejä ja siinä missä yleisölle huvia, mutta perheenjäseniksi niitä on hankala luokitella samoin kun koiraa, vaikka kumpiakaan ei ole tapana syödä. Varmasti siellä ollaan kuitenkin haikeissa tunnelmissa ja pystyisin helposti liittymään siihen fiilikseen. Delfiinit on olleet osana bisnestä, samoin kun sirkuseläimet ovat, mutta osa sirkuseläimistäkin on varmasti jonkun lemmikkejä. Koti-koiralla harvemmin luodaan bisnestä, ennemminkin kotikoiralle on koiran ympärille luotuja bisneksiä joiden säännöstely on täysin omistajan hyppysissä. Siis riittääkö koiralle yksi panta vai tarvitseeko se totisesti viisi pantaa jne. ;)

Minun silmään Särkänniemen delfinaario on ollut 'last season' jo jonkun aikaa, etenkin kun on lukenut siellä tapahtuneista poikaskuolemista. Se on yksi asia mikä kertoo siitä, ettei olosuhteet ole olleet delfiineille riittävät vaikkakin myös onnistuneita lisääntymisiä on ollut. Toisaalta taas jokainen voi lukea esim. Wikipediasta että delfiini on yksi maailman älykkäimmistä eläimistä, joka kertoo ainakin minulle, että niillä pitäisi olla ympäri vuoden todella paljon puuhaa ja paljon tilaa käytettävissään.. Onko tämä toteutunut miten, niin sitä ei varmasti kovin moni tiedä. Liikaa en ole päässyt tähän aiheeseen perehtymään, joten tässä tällaisia pääteltävissä olevia asioita. 

Håkan
Lopputulema tässä on se, että kyllä, lemmikkien pitäminen on oikein, kun niitä pidetään ja kohdellaan niin kun pitää. Ei inhimillistetä likaa, mutta annetaan mahdollisuus olla arjessa mukana ja hoidetaan asiaan kuuluvalla tavalla.. Huvilemmikki taas on käsitteenä sellainen, että joku voi pitää huvilemmikkinä koiraa, joku leopardigekkoa ja jollekin se on sirkuseläin, joka taas omistajalleen voi olla lemmikki. Loputon suo, eikö? 

Tällainen oli minun näkökulmani asiaan..

Mitä mieltä sinä olet?
Osaisitko olla ilman lemmikkejäsi?
Tulisiko lähdettyä lenkille ilman koiraa?

2 kommenttia:

  1. Moi! Mä pistin sulle haasteen mun blogiin!
    http://mitteliriia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me taidetaankin olla "kolleegoita" ;) Lisään teidät lukuluetteloon!

      Poista