lauantai 5. syyskuuta 2015

Syksy vihmoo

Kesä meni oikeastaan aika vauhdilla ohi. Muistissa on parit vähän lämpimämmät juuri ja juuri vapaillekkin riittäneet päivät, huimat neljä uintikertaa lammessa suoraan saunasta ja ennen kaikkea työtouhussa puskeneet hikikarpalot otsalla -sisätiloissa. Siinäpä ei ole kauheesti ollut mitään aihetta bloggaamiselle, joten pientä hiljaiseloa on ollut havaittavissa.. 

Nyt kun on sitten vaihteeksi määrittelemättömän pitkä pakkoloma (lue: työttömyys), syksy ja ennen kaikkea aikaa paneutua asioihin, niin voipi olla jotain jutun juurtakin olemassa. Kiitokset kuitenkin työntäytteisen kesän, mulla on viimein ikioma haulikko ja koirilla tutkavehkeet :) Lisäksi esimerkiksi niinkin tärkeä, mutta tärkeysjärjestyksessä ei ensimmäisten joukossa oleva pyöräilykypärä tuli uusittua. Entisessä ei ollut "muuta" vikaa kun se, että se oli juniorikokoa, eli toisin sanoen vanne kiristi päätä ja hihna leukaa. Olen voinut paneutua jopa ihan vain itseeni ja niimpä sain viimen hankittua itelleni sarjakortin hierojalle, joka olis pitänyt hankkia jo ajat sitten.. Tokihan tämä kesä antoi paljon muutakin; ei oppi ojaan kaada!


Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, nimittäin yksi askel eteenpäin eläinavusteisuuden maailmassa on otettu! Sain järjestettyä Rovaniemelle eläinavusteisen valmentajan koulutuksen tammikuussa alkavaksi, ja mikäli just sua kiinnostaa tulla mukaan, niin haku on parhaillaan käynnissä ja hakea voi -täältä-. Esitteen koulutuksesta voin lähettää sähköpostilla kiinnostuneille :) Tästä lisää viimeistään ensi vuoden puolella!

Palataampa sitten takaisin maan pinnalle ettei mennä ihan mettään. Kuten ehkä viereisestä kuvasta joku arvaa, harrastin paikallista kulttuurimatkailua ja kävin ensimmäistä kertaa Pilkkeessä. Se on ehkä enemmän lapsille ja nuorille suunnattu paikka, mutta kyllä siellä oli ihan aikuiseenkin makuun olevia erikoisia jutskia. Kokonaisuudessaan viimesen päälle suunniteltu kompleksi! 

Ja mikä parasta, Tiedekeskus Pilkkeeseen on tällä hetkellä ilmainen sisäänpääsy tyhjiä hylsyjä vastaan. Tällä kampanjalla kannustetaan tuomaan metsästä pois se mitä sinne jaksetaan kantaakin, minkä lisäksi Pilkkeeseen viedyt hylsyt tulee hyötykäyttöön mm. jonkinlaiseen taideteokseen. Osa hylsyistä olikin päässyt jo lattian väliin lasin alle näkyville, pisteelle, jossa pääsi tietysti metsästämään. Siinä olikin tarpeeksi hyvä syy tähän kulttuurimatkailuun, jota ei ihan turhan usein tule muuten harrasteltua.. 


Sen sijaan, voitasko sanoa että ihan oikean uuden harrastuksen löysin tuossa loppu kesästä; kahvakuulan! En ole kyllä sitäkään heilutellut kun vasta kolme kertaa, mutta se on kyllä hyvin riittänyt koukuttamaan pienen ihmisen mielen pariinsa ja vieläpä niin pahasti, että jatkotkin on jo suunniteltu. Viime vuoden keväällä olin Remyliinin kanssa kansalaisopiston järkkäämällä arkitottelevaisuuskurssilla Jyväskylästä ja sieltä tulikin mieleeni, että oliskohan heillä täällä Rovaniemellä kahvakuulaa tarjolla -ja olihan sitä. Niimpä syksyn maanantai-illat on varattu kahvakuulalle. Mutta eikös se ole kuula kun kuula, iso tai pieni, niin sen täytyy olla mun mieleen (hauli tiiäks?), hohhohhoo :D


Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä, ajattelin vielä kertoa kaikkein ajankohtaisimmasta ja ehkä eniten pinnalla olevasta harrastuksesta -metsästyksestä. Oon tainnut joskus aiemminkin kirjoittaa siitä, että kuinka iso ja tärkeä osa tätä harrastusta on toimivat varusteet. No viimeistään tähän aikaan vuodesta sama oravanpyörä alkaa alusta.. 

Vaikka ei välttämättä tarviiskaan mitään niin miettii että jospa kuitenkin tarvis. No mä oon muistaakseni nyt pari vuotta käyttänyt metällä vaellussaappaita ja itseasiassa alusta asti on häirinnyt riittämätön nilkan tuki ja jalkapöydän puolella nilkan kohdassa oleva tyhjä kohta joka painaa nilkkaan kipeän mustelman mennessään kuprulle. Sitä vaan ei oo tullu ajatelleeksi ja on salaa yrittäny unohtaa koko asian, mutta nyt se mitta tuli sitten täyteen. Ihan kaikkein ensimmäiset metsästyskengät oli pikaisesti ostetut Erätukun vaelluskengät, jotka tais jo toisena syksynä tuntua liian pieniltä ja ne vaihtui sitten näihin saappaisiin. Kengistä jäi kuitenkin se muisto, että ne anto ihan toisella tavalla tukea erilaisissa maastoissa, joten niimpä tossa sanottaisiinko kuukausi sitten alko armoton vaelluskenkien metsästys, joka tuli tänään päätökseen:

Minkkivahaa vaille
Olin jo melkein ostanut Alpina Trapperit, jotka oli kaikin puolin muuten hyvänoloset kengät, mutta kengän alaosassa oli epäilyttäviä saumoja ehkä liiaksi ja nauhat oli kammottavan kapeaa punosta. Niimpä ne jäi edelleen hyllyyn vielä odottelemaan, kunnes tänään paikallisen eräliikkeen suomikengät, eli Topman Trekit laatutakuulla, huusivat sovittamaan kenkiä jalkaan viimeisenä sopivan koon parina vieläpä alehintaan. 

Kuukauden metsästys oli varmaan viiden minuutin sisällä kumottu, kun putiikki oli just menossa kiinni ja tosiaan ainut sopiva koko anto selkeästi merkkejä mukaan lähtemisestä mun jaloissa. Se siitä siis! Jäljelle jäi tietysti ikuinen metsästyspuku/vaate ongelma ;) Täytyis joko a) rikastua, b) kasvaa 20cm pituutta tai c) ruveta vinkuheinäks. Voi miten heleppoa.. Onneksi en ole ainut metsästävä nainen, joka samaisen ongelman kanssa painii syksystä toiseen. Siinäpä oliskin jollekin mahtava liikeidea; metsästys -ja vaellusvaatteita suomalaiselle naiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti