maanantai 20. huhtikuuta 2015

Koirien kiinnipitoaika

Koirien kiinnipitoaika on tänäkin vuonna maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti, ja sen määrää metsästyslaki. Metsästyslain lisäksi koiran- omistajia koskee järjestyslaki, joka määrää pitämään koirat kytkettynä taajamissa kiinnipitoajan ulkopuolellakin. 


Kiinnipitoaikaa noudatetaan ja ei noudateta. Meitä se ei hirveästi liikauta, kun koiria ei voi muutenkaan pitää irti, paitsi tutkapanta kaulassa paikassa nimeltä nowhere jossain keskellä metsää.. Mutta mietin vaan että kuinka suuri uhka koirat on oikeasti niille luonnoneläimille? Kiinnipitoaikahan kun on sitä varten, että sillä turvataan luonnoneläinten herkkä lisääntymisaika.

Päivästä toiseen, oli kesä tai talvi, kulkee lukemattomia kissoja vapaana ihan missä tahansa.. Suomessa on olemassa suuria villejä kissapopulaatioita, mikä on todellinen ongelma. Niiden lisäksi on kissoja jotka käy kuseksimassa naapurin kukkapenkkiin, syö välipalaksi pari linnunpoikaa ja palaa takaisin kotiin kuulemaan kuinka rakastettu se on. 

Onko se rakkautta, että kissa päivä toisensa jälkeen riskeeraa henkensä mm. liikenteelle, petoeläimille ja tartuntataudeille? On siis vaaraksi itselleen ja ympäristölleen. Kissa on peto jolla on voimakas saalistusvietti.. Ja kuinka ollakkaan, kaikesta tästä huolimatta kissalla on vapaa liikkumisoikeus koko maassa!? Josta päästään siihen villikissaongelmaankin; ei ole olemassa velvoitetta, että vapaana ulkoileva kissa pitäisi leikkuuttaa... Näin ollen, koirien kiinnipitoaikana suojellaan varmaan myös villissä lisääntymisajassa olevia kissoja -_-

Enkä tarkota tällä nyt sitä, että koirien pitäisi saada juosta vapaana. Ihan yhtälailla ne altistaisi itsensä monille vaaroille ja olisi vaaraksi toisille.. Mutta haloo. Kissoille on nykypäivänä olemassa kaikenlaisia hienoja ulkoilutarhoja, jopa valmiista elementeistä, jossa ne saisi toteuttaa itseään ja luontoaan turvallisesti. Jopa parvekkeelle on mahdollisuus tehdä hienot tilat ulkoiluun. Sitten on myös miljoonia erilaisia kissoille suunniteltuja valjaita ja hihnoja, jossa vastuuntuntoinen omistaja voi viedä kissan turvallisesti ulkoilemaan. Ja kyllä, todistettavasti myös vapaaseen ulkoiluun tottunut kissa voidaan opettaa täysin sisäkissaksi :)

Sellainen tuntojen purkaus tähän väliin! 10 pistettä ja papukaijamerkki sinulle, koiran omistaja, joka noudatat kiinnipitoaikaa tavalla tai toisella, ja sinulle jonka kissa ulkoilee vain turvallisesti. Meidän remmitön vapaus (= aidattu takapiha) meni eilen banniin, joten puolikuntoinen omistaja tepsutteli läheiselle maankaatopaikalle 15m liinan ja 3m nahkahihnan kanssa:

..ja pieni koira on tehty onnelliseksi.
edit: 24.4.2015 
"Yksi turkulaiskissa voi tappaa vuodessa jopa 400 lintua" 
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/281948-yksi-turkulaiskissa-voi-tappaa-jopa-400-lintua

6 kommenttia:

  1. Mun täytyy tunnustaa, että meidän koirat saa juosta vapaana kiinnipitoajasta huolimatta, mutta puolustaudun kuitenkin sillä, että noilla ei ole tippaakaan riista- tai saalistusviettiä ja käytän kuitenkin maalaisjärkeä siinä, että missä koiria irrallaan juoksutan. Eli ihan missä tahansa koirat ei vapaana saa olla ja koko ajan ovat tietenkin valvonnassa ja välittömästi kytkettävissä. Kissojen vapaana ulkoilua en hyväksy ja sitten joskus tulevaisuudessa kun meille kissoja tulee, niin ovat ehdottomasti sisäkissoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin siinä pitääkin menetellä.. Jos koirat on vapaana, mutta kuitenkin hanskassa niin kyllä se täyttää ton "tavalla tai toisella" noudattamisen ;) Kissat on oikeesti niin paljon suurempi ongelma, että mun puolesta maalaisjärjen kanssa menettely koirien kiinnipitoaikana on ihan sallittua! Vaan sitten se on eriasia jos sitä järkeä ei löydy.. Pari vuotta sitten olin todistamassa kun saksanpaimenkoiraa uitettin joutsenten pesimälammessa ja joutsenet teki hyökkäyksiä koiraa kohti (kumpikaan osapuolista ei tosin fyysisesti vahingoittuneet) :/

      Poista
    2. Itsekin olen nähnyt kun on päästetty koira jahtaamaan lintuparvi lentoon kun se on niin hauskaa mukamas :(

      Poista
    3. Jep.. Sitten päästään niihin kissoihin :D Mikä onkaan korkea arvoisempaa, kun kehua somessa kuvan kera kissaansa joka saanut talitintin saaliiksi. Ja arvata saattaa mikä oli omistajan reaktio, kun huomautin asiasta :D ..Myöhemmin tämä kissa olikin jäänyt sitten ilmeisesti auton alle :/

      Poista
    4. Tässä yks ilta olin koirien kanssa lenkillä, kunnes kuulin jäätävää huutamista. Kissa jahtasi jäniksen pientä poikasta, jäniksen poikanen pääsi karkuun ja juoksi suoraan meidän laumaa päin ihan paniikissa. Kissa jatkoi pettyneenä matkaansa.... "Ei ne siellä pihalla mitään tee! ihan ovat vaarattomia ja jättävät luonnon elukat rauhaan" - ja paskat. Jos oisin saanu sen kissan käsiini niin oisin tehny siitä rukkaset ja antanu omistajalle....... Raivoksi laittaa.

      Poista