perjantai 11. huhtikuuta 2014

RIP Wagner 16.7.2008-11.4.2014

Se marsuista marsuin marsu. Isi-marsu. Vaari. Supersankarimarsu. 
Wagner.

Nyt on Wagnerilla hyvä olla. Vanhuuden vaivoista oli ennustettavissa, että se päivä voi tulla milloin tahansa ja tänään se päivä sitten koitti. Kerkesin jo ruokkimaan Wagnerin ja Emmin, enkä siinä kohtaa vielä huomannut mitään kun kumpikin tuli normaaliin tapaan syömään.. Kun sain oman aamupuuroni lämmitettyä ja sivusilmällä seurasin marsujen puuhia, huomasin Wagnerin olemuksessa jotain outoa. Se yritti tähdätä lempipaikkaansa riippukuutioon, mutta koska takajaloista oli voimat ehtyneet, se oli mahdotonta. Tiesin heti mitä tuleman pitää ja sen sijaan että olisin lähtenyt kouluun, lähdin vaarin kanssa eläinlääkäriin viimeiselle matkalle. Kiitos vielä Katille, kun pääs niin äkkiä auton kanssa apuun 

Tänään on se päivä, kun minun matkani on kuljettu loppuun. 
Olen vanha ja voimani ovat ehtyneet, älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle, 
vaan pidä minua sylissäsi ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme. 
Silitä turkkiani niin kauan kunnes olen kulkenut rajan yli ja sydämeni on sammunut. Muistele minua mutta älä takerru minuun, vaan jatka eteenpäin. 
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen, emmekä eroa enää koskaan.

Suru on valtava, ikävä loputon.. Mutta sen enempää synkistelemättä on pakko jakaa pieniä osia näistä kaikista Wagnerin kanssa koetuista vuosista.

















Asuin vielä porukoilla ja peruskoulu oli tulossa päätökseen kun kesän korvilla 2009 haettiin äidin kanssa Wagner ja Wilpert Tampereelta. Olin lähestymässä unelmaani eläintenhoitajakoulua.

















Alkuun olin tietysti alaikäinen, joten kun syksyllä aloitin koulun Kokemäellä, niin koulumatkat kuljin alkuun junalla ja asustelin viikot koulun solukämpässä -marsut tietysti menossa mukana. Marsut kulki ovelasti kuljetuskopassa, johon äiti keksi jostakin päällysteen lämmikkeeksi ;) Auton ja junan lisäksi marsut pääsi tietysti myös taksin kyytiin kouluaikana.. Reissailu oli pääsääntöisesti viikottaista, mutta nämä kaverit ei siitä(kään) ottaneet nokkiinsa ja matkat suju mukavasti -vielä mukavemmin sitten kun sain ajokortin ja auton alle.

















v. 2010 iski jälleen marsukuume ja kuinka ollakkaan löysin pienen pippurisen Wiolan kastraattipojille lauman jatkoksi.. Siinä kävikin sitten niin että Wagner olisi halunnut omia pikku prinsessan ja rupes poikansa kanssa haastamaan riiitaa, niin oli tehtävä asumusero. Niimpä sitten Wiola ja Wilpert asustivat kahdestaan ja Wagner majaili erillisessä häkissä. Isossa tilassa juoksentelu sujui hyvin kuitenkin kolmestaan.

















Vaan kuinka ollakkaan, Wiola menehtyi yllättäen kesäkuussa 2011. Oltiin taas ikäänkuin lähtöruudussa Wagnerin ja Wilpertin kanssa, tosin nyt ne oli sitten eri häkeissä ja vaikka Wiolaa ei ollut niin käytös miesten kesken oli aika rajua. Wilpert oli kuitenkin todella masentunut. Sekös oli sitten surkeeta kateltavaa.. No mä päätin kuitenkin yrittää ja kun aloin saamaan tuloksia, päätin hankkia sellaisen häkin jonka voi tarvittaessa jakaa kahteen osaan. Yritys kuitenkin palkittiin, joten isä ja poika sai jatkaa yhteiseloa ilman erottamista :)

















Pari vuotta Wiolan lähdön jälkeen, kävikin sitten niin että tuli Wilpertin aika. Wagner jäi yksin ja ajattelin mielessäni, että se lähtee varmaan perään.. Mutta se ei antanut merkkiäkään siitä että olis valmis lähtemään, vanhuuden vaivoista viis. Olin kuitenkin jo päättänyt, että Wagnerin jälkeen tulen pitämään taukoa marsuilusta, mutta halusin kuitenkin taata sille mukavat vanhuudenpäivät. Niinpä haeskelin sille samaa ikäluokkaa olevan rouvan rinnalle, jotta se saisi olla lajitoverinsa seurassa. Pariskunta tulikin oikein hyvin juttuun ja niiden touhuiluja oli ihan mahtava seurata :)

No, tämänpäiväisten tapahtumien tuloksena Emmi on nyt sitten yksin. Siihen löysin onneksi jo ratkaisun, sillä löysin mummulle ihan läheltä hyvän paikan jossa se saa viettää vanhuudenpäivänsä muiden marsujen seurassa. Tähän tietoon Emmi muuttaa siis sunnuntaina ja minulle jää tyhjä häkki.. Samalla hyvä, mutta samalla tosi haikea fiilis. Saa nähdä koska se marsukuume sitten iskee. Toivottavasti meillä on sillon se punanen tupa ja perunamaa, missä on hienot sisä- ja ulkotilat marsuttimille :3 

Semmosta. Oli pakko jo kirjoittaa jotain.. Sillä on ihmeellisen helpottava vaikutus. Ehkäpä mä saan seuraavaksi aikaseks esitellä nuo pari uutta tulokasta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti