sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sunnuntain fiilistelyjä

Jos heti suljetaan pois perjantaina iskenyt karmee flunssa, eikä muistella sitä muussa tekstissä.. Ei ollut ihan paras olotila olla tänään metällä, mutta minkäs sitä ihminen luonnolleen voi.


















Lähdettiin tänään isännän ja koirien kera joskus neljän aikaan aamuyöllä ajelemaan Kukko-Multialle. Perjantaina tuli nimittäin haettua haulikkoon patruunoita Ahti Huvilalta Soinista, josta löyty myös korvaavia paukkuja tohon kakskymppiseen, niin pääsin minäkin alottamaan sorsastuksen omalla aseella (kuvassa esiintyvä tulitikkuaski on vain patruunoiden koon hahmottamista varten). Pari kertaa nähtiin sama viiden taviparvi, mutta molemmilla kerroilla ne oli jo menossa ennen kun pääs edes hollille.. Vaan saaliskiintiö tuli hyvin äkkiä täyteen hirvikärpäsistä, joita noukin tukasta aamun aikana +/- 50 :D

Garmin oli myös ensi kertaa käytössä, ja pelasi kyllä ihan moitteetta. Aika herkästi ilmotteli, että "koira on ajanut saaliin puuhun" tms. vaikka koira teki jotain ihan muuta (esim. söi puolukoita), mutta eipä tuo nyt kauheesti häirinnyt.. Siinä missä koira keräsi kilometrejä 22, tuli meille vähän reilu 7km. Matkan varrella taviparven lisäksi nähtiin ainakin kolme koppeloa ja Tara sai yhdestä parista haukun! :) Joutsenia nähtiin kuusi?, yks rupikonnakin könys suon reunalla vastaan. Puolukoita ja karpaloita oli luonnon antimista havaittavissa eniten.

















Ylläolevista maisemista nautittiin notskikahvia siemaillen. Reilun viikon päästä alkaakin sitten jo metsäkanalintujen metsästys :) ..Josta päästään vielä päivän loppuhehkutuksiin, sillä tänä vuonna kerettiin lupa-apajille niinkin hyvin, että kuuden viikon päästä meitä kutsuu Savukoski. Tarkoitus on palata samoihin maisemiin, kun missä oltiin syyskuussa -11:














Kolmen viikon päästä viikonloppuna olis edelleen tarkotus lähteä sinne metsästävien naisten viikonloppuun Rautavaaraan, jossa onneaan pääsee pariksi päiväksi koittamaan Siera-Yöttäjälle. Tuon toimintaviikonlopun jälkeen alkaakin sitten työssäoppi, joka tietää taas nopeampaa ajan juoksua.. Ahh, pian ollaan jo puolessa välissä opintojakin! Jes!

Näihin kuviin ja tunnelmiin.. Mukavaa alkavaa viikkoa :)

4 kommenttia:

  1. Teilläpä on ollu vauhdikas päivä! Kateeksi ei käy hirvikärpästen takia ;)

    VastaaPoista
  2. Hah, kauan se kestikin et joku hirveekärpäs kammonen eksyy kommentoimaan :P Mää oo niihin onneks jo kakarana tottunu, kun hirvimetällä saatto olla tupla määrä ja kotiakkin tuli parit mukana.. Eihän ne kivoja oo, mutta ne ei kuitenkaan jätä yhtä kaameita paukamia kun hyttyset saatika hevospaarmat.

    VastaaPoista
  3. Hirvikärpäsiä riitti Kurussakin ihan riesaks asti viikonloppun puolukka/sieni reissulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mustakin lähestulkoon siltä tuntu, että kun yhen sai hiuksista irti niin toista sai ruveta irrottamaan :D

      Poista