sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

"Loma" alkaa olla lusittu..

Yksi kokonainen viikko ja kolme päivää päälle, enää jäljellä tästä kesä"lomasta". Paluu kouluun kiinnostaa kuin kiivin kilohinta.. Todella toivon, että pääsis jo oikeesti enemmän tekemään jotain käytännössä, sillä kevät oli aivan järkyttävän puuduttava. Päivästä toiseen hirveen teoreettisia aineita parhaimmillaan 8h päivässä, huhhuh O.o


















No mutta, ei murehdita sitä vielä! Aika hyvin on tullut tehtyä kaikennäköstä, mitä suunnitteli joskus ennen lomaa että pitäs tehdä. Kaikista paras ylpeyden aihe on ehkä se että sain itteni tonne meidän varastoon ja heitin vaikka kuinka paljon turhaa krääsää menemään ja sain sinne lisää tilaa.. Myös facekirppikselle myyntiin lähti aika paljon tavaraa ja ihan hyvin on tavaraa mennyt kaupaksikin. Töitä on ollu aika vaihtelevasti, mutta enemmänkin olis saanut toki olla.. Positiivistä on että on ollu edes jotakin, ja pesti lemmikkitarvikekaupassa jatkuu myös koulun alkaessa, joten ei tarvitse sitkutella pelkillä opintotuilla :) Vaan haulikkoa en ole vielä saanut hommattua, ja siellä aihepiirissä riittääkin stressattavaa, kun olis vaikka mitä tarvehankintoja tän ainoan oikean harrastuksen saralla tiedossa. Asiaa ei helpota sekään, että huomasin Remyllä haljenneen kolmijuurisen poskihampaan jonka poistoon ollaan menossa 6.8.

Remy marjastaa
















Täytyy kehua että kotitöiden, ulkoilun, töiden teon sun muun ohessa oon käynyt jopa kaksi kertaa keskustassa ostoksilla. Kummallakaan kerralla ei tosin juurikaan mitään tarttunut mukaan, mutta voinpahan sanoa käyneeni! Toisella käynnillä mentiin kaupasta toiseen mun juuri ripille päässeen serkun kanssa, ja välissä käytiin tietysti myös herkuttelemassa. Päivän päätteeksi vein serkun kotiinsa ja samalla reissulla koirat pääs juoksemaan kun käytiin mummulassa. Remykin osaa jo komeesti juosta sen yksityistienpätkän auton edessä.. Hyvä kun perässä pysyy autolla. Niinpä saatte nauttia ensimmäisestä videosta tämän blogin historiassa!


Mitäs muuta tulis nyt mieleen.. Perjantaina on vasta seuraava työpäivä, jos ei aiemmin soitella töihin. Imuroida pitäis tässä ainakin, ettei toi villakoiralegioona pääse pahemmin yltymään :D Remystä ei lähde tällä hetkellä juurikaan karvaa, mutta Tarasta lähtee sitten senkin edestä ja äsken kopiofurmiksella vetelin siitä pienen apteekkipussillisen pohjavillaa. Melkeenpä vois ens viikolla käydä mustikassa, jos ne olis vaikka jo sen verran kasvanu.. Vattujakin olis kyllä ihan tossa lähellä. Koirat on ihan pöhkönä molempiin marjoihin :D Kukko-Multiallakaan en oo käyny aikohini, eikä ois pahitteeks sielläkään käydä rämpimässä kun ne kausiluvatkin on sinne. Mutta täytyy nyt vähän kahtella miten nää viimeset lomapäivänsä käyttää.. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti