sunnuntai 25. marraskuuta 2012

11 kysymyksen haaste - vastaanotettu.

Johku perhana minkä meni tekeen ;) Ei vaan, ihan kivaa ajankuluahan tämä. 

1. Millainen oli ensimmäinen koirasi/lemmikkisi?
- Ensimmäinen oma lemmikkini oli hamsteri, jonka sain 7-vuotiaana eli n. 13 vuotta sitten. Tuohon aikaan meillä oli kyllä saksanpaimenkoiriakin ja niistä Targo oli näihin aikoihin kuvioissa. Näistä jo muistoissa olevista lemmikeistä löytyy blogista myös oma sivunsa. Leevi and the Leavings "Leevi":ksi nimetty hamsteri ostettiin pienestä paikallisesta lemmikkiliikkeestä ja lopulta se sitten saikin nimen Linda, kun huomattiin sen olevan sittenkin tyttö vaikka eläinliikkeessä väitettiin toisin. Targo puolestaan jätti ikuisesti tassun jäljet sydämmeeni, vaikka olinkin sen aikoihin niin nuori etten esimerkiksi saanut koskaan ulkoiluttaa sitä.


Targo
















2. Mikä eläin olisit?
- Siinäpä vasta kysymys. Varmaan uudet ulottuvuudet kiehtois jos saisin valita, joten se eläin saattais olla joku esim. lentävä eli vaikka lintu..

3. Millainen on mielestäsi ihanteellisin paikka asua koiran kanssa?
- Asumismuodolla ei sinänsä oo väliä, mutta paikkana parhain olis sellanen jossa olis hyvät lenkki- ja ulkoilemismaastot. Tietysti tuota mehtuukoiraa ajatellen lähellä olevat metsästysmaatkin olis jees. Sit jos joskus innostuis jostain koiraharrasteista enemmän, niin olis kiva tietty et nekin olis jossain 20km säteellä.

4. Minkälaisen koiran/muun lemmikin ottaisit, jos ihan kaikki olisi mahdollista?

- Tajusinkohan tän kysymyksen nyt ihan oikein..? En tiiä mut kokeillaan. Kyllä mää tykkäisin että Taralla olis kaveri ja mun tekis mieli palveluskoiraa. Isäntä tahtois kaiketi seuraavaks karjalankarhukoiran tms. jos mieli ei oo muuttunut. No sitten sen lisäks että koiralauma kasvais, niin haluaisin herppejä joilla on suuremmat tilavaatimukset, eli ottaisin mm. parta-agaman koska kaiken ollessa mahdollista sillekkin olis tilaa. Iguaanikin saattas olla aika kiva :) Oon myös aatellut useesti lemmikkisiiliä ja erilaisia herppejä. Hamsterikin saattais olla kiva kokea joskus uudestaan, kun nykyään niistä tiedetään paljon enemmän.. Tää lista on loputon, joten siirrytään seuraavaan kysymykseen :D

5. Mikä on parasta koira-/eläinharrastuksessasi?

- Koiralta eikä noilta muiltakaan eläimiltä tartte kauheesti kysellä mitään.. Ne on aina valmiina toimintaan ja suurin osa kulkee näppärästi mukanakin jos on tarve. Niistä on aina seuraa kun on tarve ja vaikkei olis tarvekkaan. Jos on jotain inspiraatiopuutetta, niin ne pistää mut myös liikkeelle, koska en kestä että koira on liian kauan käymättä ulkona tai vaikka marsut liian paskasissa puruissa.. Joten sitten tulee lähettyä herkemmin lenkille esimerkiks vaikka tuleehan sitä muutenkin ulkoiltua.

6. Entä se huonoin asia? :P

- No joskus, aika harvoin kyllä tulee niitä päiviä ettei kertakaikkiaan jaksais millään suorittaa velvotteitaan.. Eli vaikka lähtee lenkille kun vettä tulee kaatamalla ja mieli on musta. Silti on pakko lähtee. En oikein osaa numeroida parhaimpia tai huonoimpia juttuja, mutta tässä ne on nyt sekalaisessa järjestyksessä sattumalta valittuina :D

7. Millainen on suosikki sää ulkoilla koiran kanssa omasta mielestäsi?

- Mää tykkään ulkoilla pimeällä vaikka kyllä toisaalta kauniissa auringonpaisteessakin on mukava mennä. Siinä pimeellä kulkemisessa on vaan sellanen toisenlainen fiilis tai tunnelma ja jotenkin. Kesäkuumalla on koirankin puolesta usein tukala ulkoilla, joten sittenkin melkeen kallistun enemmän sellaseen sateiseen syyssäähän tai pikkupakkaseen talvipäivänä. Ehkä se kuulostaa vähän hassulta, mutta kyllä se on asenne- ja varustekysymys voiko tuulessa ja tuiskussa ulkoilla!

8. Entä miten eroaako se koiran mielipiteestä? Jos, niin miten?

- Olis kai pitäny lukee tää kysymys ennen edelliseen vastausta mutta meni jo. Tara kulkee siis säällä kuin säällä, eli mukana tulee melkolailla millon vaan :) Kesällä hirveillä helteillä tyydytään ennemmin useisiin pikkulenkkeihin ettei karvaturri saa lämpöhalvausta.

9. Mitkä ovat "oman rotusi" parhaat ominaisuudet ja miksi?

- Mää en oikeastaan tiedä että mikä on se "mun rotu". Sen tiedän, että se on kuitenkin palveluskoira, mutta siitä en oo varma että mikä niistä.. Aikuisiällä ei ole omakohtaista kokemusta varsinaisesti mistään rodusta, mutta monta eri rodun edustajaa "tunnen". Saksanpaimenkoiria ja rotikoitahan meillä oli mun lapsuudessa ja jostain syystä näistä se saksanpaimenkoira olis varmaan sellainen jonka tahtoisin kokea vielä joskus uudestaan. Rotikatkin on tosi makeita koiria, mutta en tiedä ottaisinko sellaista itselleni. Joten jos pakko olis joku sanoa, niin kyllä se varmaan sitten se saku olis. Harmittaa vaan suunnattomasti se, että mitä muutoksia jalostaminen on saanut niissä aikaan :(
 
10. Millainen oli ensimmäinen rotusi edustaja, jonka tapasit?

- Ensimmäinen rodun edustaja jonka tapasin oli varmastikkin koiramme Rollo. Siihen aikaan oli juuri kävelemään oppinut ja yhteiset muistot jäivät todella vähäisiksi Rollon jäätyä moottorikelkan alle nuorena :/ 

Paremmin muistissa on siis kakkoskoira Targo. Targo eli 14-vuotiaaksi ja söi koko elämänsä Luppaa niin, että sitä oli sangossa vapaasti saatavilla päivisin ja yöksi laitettiin kansi kiinni. Mun tiedossa ei ainakaa ole, että se olis koskaan ollut mitenkään sairas. Se oli myös lapsiystävällinen ja vaikken sitä koskaan saanutkaan ulkona käyttää, niin muistan kuinka välillä nukuin sen vieressä ja jos oli känkkäränkkäpäivä niin purin sille juttelemalla kaikki kiukut pois. Muistan myös elävästi sen kun laitoin hamsterini Leevin Targon turkkiin kiipeilemään eikä se ollut moksiskaan :D Vanhoja kuvia selaillessa Targo on ollut kyllä melko täydellinen saksanpaimenkoira.. Se on pysynyt vapaanakin ja ollut tottelevainen. Ja ennen kaikkea terve! Targon kävi lopulta eläinlääkäri lopettamassa kotona, kun vanhuuden myötä sillä oli ruvennut olemaan takapään heikkoutta, eikä se oikein jaksanut enää kävellä rappusia kerrostalon toiseen kerrokseen jossa asuimme. Jos joku tietää mistä löytyisi samanlainen sydämmenvallottaja, niin saattaisin harkita pennun ottamista vakavasti :)





















11. Oletko tavannut koirasi/koiriesi vanhempia?
- En oo, mutta olis toosi tosi mielenkiintosta nähdä Taran äiti Natali (länsisiperianlaika) ja isä Puhku (suomenpystykorva/pohjanpystykorva). Vaan ne asuu vissiin Ivalossa, niin sinne ei ihan tältä istumalta viiti kahville lähtee. Olis niin siistiä nähä kohtaisko niiden kemiat tänä päivänä ja vanhempien luonteet ois kiva saada selville niin tietäis mitkä metkut Tara on keneltäkin oppinu :D

Pikku-Tara





















Haastan:
..ja muut halukkaat.

Ja sitten ne kysymykset haasteen saaneille, jotka mun piti vissiin ite keksiä? (ei oo ennen tälläsiä haasteita annettu):
  1. Mistä alun alkujaan sait kipinän blogisi kirjoittamiseen?
  2. Minkä aihepiirin blogeja luet mielelläsi?
  3. Mikä on mielestäsi oman blogisi paras kirjoitus viimeisistä 5 blogitekstistä? Miksi?
  4. Tietävätkö tuttavasi blogistasi? Tiedätkö kuka lukee blogiasi?
  5. Kuinka usein yleensä pyrit tai muuten vaan päivität blogiasi? 
  6. Sitten vähän toisenlaista aihepiiriä.. Missä toivoisit olevasi juuri nyt?
  7. Mistä vuodenajasta pidät eniten? Miksi?
  8. Minkälaisessa maastossa ulkoilet mieluiten?
  9. Minkälainen sää ympärilläsi vallitsee tällä hetkellä ja minkälainen haluaisit sen olevan nyt?
  10. Omistatko eläimiä? Jos niin mitä?
  11. Mikä on mieleenpainuvin tapahtuma tältä vuodelta?

3 kommenttia:

  1. Oma rotu eli se minkä koet olevan se sun rotu, jos semmonen on. Esim. mulla on husky se oma juttu, vaikka jostain syystä en pystys semmosta pitämään, niin husky on silti mulle se ykkönen.

    Osasinkohan nyt selittää.. :P

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, nyt on vastattu :)

    http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2012/11/haastava-haaste.html

    VastaaPoista